Siihen taas ei Joakim vastaa halkaistua sanaa.

Heidän saapuessaan perille laiva jo on näkyvissä vuonolla. August saa vielä kaikessa kiireessä viedyksi Edevartin syrjään ja sanotuksi tälle: Se, mitä minä silloin markkinoilla sinä yönä puhuin sinulle, että meitä muka oli neljä miestä ja että otimme siitä neekeritytöstä hengen, se oli pelkkää lorua.

Mitäpä se muutakaan…

Niin, sillä kuinkas sinä voisit ajatellakaan semmoista? Neljä miestä — en ole koskaan kuullut mokomaa, olimmehan sentään ihmisiä! Äläkä sinä hiisku siitä sanaakaan!

Ole huoleti.

Ja kiitoksia vain siitäkin, ettet lähtenyt hakemaan pappia. Et huoline puhua siitäkään.

En puhu.

Sillä katsos, asia on, niinkuin olen kertonut, että semmoisesta ruvetaan miestä joka paikassa hylkimään ja karttamaan. Tiedän yhdenkin kaverin, jolle kävi niin; sai lähdön joka laivasta, ja kaikissa satamissa häntä hylittiin ja karteltiin, kukaan ei tahtonut lähteä matkaan hänen kanssaan.

Suotta minua varottelet.

Veneisiin! kuului samassa huuto laivasta.