<tb>
Kylään palasi laajalti matkustanut nuori mies, isätön ja äiditön orpo, August oli hänen nimensä. Hän oli oikeastaan toisesta piirikunnasta, mutta täällä kasvanut, nyt hän oli yhtä ja toista muuta hommattuaan ollut muutaman vuoden merillä ja käynyt monessa maassa, ja ihmeellisiä asioita hän saattoi vaiheistaan kertoa. Rikas hän ei ollut eikä ollut olevinaankaan, mutta hänellä oli siisti sininen puku, hopeakello ja muutama taalari taskussa. Kun hänellä ei ollut läheisiä sukulaisia, hän asui saman vaimon kodissa, jonka luona oli kasvanutkin, mutta liikkui kylässä laajalti ja oli kaikkialle tervetullut, nuoret tytöt ajattelivat häntä ja pikkupojat kuuntelivat suu auki hänen kertomuksiaan. Hänen ja Edevartin välillä oli syntynyt luja ystävyys.
Se alkoi näin:
August oli merellä jossakin tapaturmassa loukannut suunsa hiukan vialliseksi ja menettänyt hampaansa ja nyt parhaansa mukaan koettanut korjata näköään kasvattamalla vankat viikset ja hankkimalla kultahampaat, niin sanotun sillan. Edevart ei ollut koskaan nähnyt noin muhkeita hampaita, ja hän suunnitteli jo samanlaisten ostamista itselleen, jahka saisi siihen varoja. August kertoi peittelemättä, mistä hän oli tämän uuden hammastarhan saanut ja mitä se oli maksanut, eikä se ollutkaan pieni raha, kuukausia ja vuosia hän sanoi sitä varten säästäneensä. Tytöt eivät suinkaan moittineet Augustin hampaita, mutta nuoret miehet alkoivat naureskella niitä ja pilkata häntä, he olivat mustasukkaisia ja kiukuissaan siitä, että mokoma August tuli tänne ja keräsi tytöt ympärilleen.
Tätä jatkui kunnes kaikki nuoret miehet yksissä neuvoin pilkkasivat meripoikaa ja olivat jo kääntämäisillään tyttöjenkin mielen, jopa Ane Maria, nuori vaimokin sanoi kerran hänelle, ettei hänen pitänyt avata suutaan niin levälleen nauraessaan.
Miksi ei? kysyi August.
No, etteivät nuo hampaasi näkyisi.
Muut nauroivat, eikä August — joka oli sävyisä ja tasainen luonteeltaan niinkuin meripojat yleensä — sanonut siihen mitään.
Mutta Edevart ei tätä enää sietänyt. Hän kääntyi tuon vaimon puoleen ja sanoi: Ei sinun olisi pitänyt antaa niitä sukkia posetiivinsoittajalle.
Miksi ei? kysyi Ane Maria loukkaantuneena.