Edevart ei ymmärtänyt muukalaisten käytöstä juuri entistä paremmin; hänen suuttumuksensa oli lauhtunut. Kun hänelle vihdoin alkoi valjeta, että hän ehkä olikin antanut vetää itseään nenästä, hän kouraisi äkkiä lunta käteensä ja teki siitä pallon, mutta puristeltuaan sen hyväksi ja kovaksi hän pudottikin sen ja jätti maahan makaamaan.
Kotiin tullessaan hän oli kuin toinen poika, vähän nolo, lannistunut, harmistunut itselleen. Hän meni lumesta etsivän tyttösen luo ja kysyi: Etkö ole löytänyt nappiasi?
En ole, sanoi tyttö.
Älä välitä siitä.
Tyttö ei vastannut siihen mitään, vaan etsi yhä.
Edevart oli huono kirjaa lukemaan ja koulussa heikko, mutta hänellä oli hyvä luontainen vaisto, sen huomasi nyt: hän meni siihen paikkaan, missä posetiivi oli seissyt ja mittasi silmämäärällä, kuinka kauas nappi oli saattanut lentää, sitten hänkin ryhtyi etsimään. Tyttö liittyi häneen ja alkoi taas toivoa. Siinä oli kruunun kuva, hän sanoi, nappia tarkoittaen.
Heidän etsiessään huudettiin tyttöä jostakin mökistä: Missä sinä viivyt, Ragna? Ragna ei vastannut. He etsivät kärsivällisesti, ottivat kumpikin tikun ja kaivoivat sillä ja lopulta nappi löytyikin, tyttö itse sen löysi, hänen ilonsa oli suuri, ja hän kiirehti sisään.
<tb>
Tämä kaikki oli Edevartin elämässä merkkitapaus. Hän ei tosin heti muistanut tehdä selviä johtopäätöksiä siitä, mitä metsässä oli tapahtunut, mutta hänelle muodostui mieleen perustus, jolle myöhemmät kokemukset saattoivat rakentaa. Seuraavana talvena hänet hyväksyttiin apumieheksi Lofooteille, vaikkei hän vielä ollut käynyt ripillä. Se ei ollut pieni asia, monien häntä vanhempienkin poikien täytyi jäädä kotiin, ja hänelle teki hyvää päästä matkaan, hän kävi puheliaammaksi, ja yksi ja toinen alkoi kallistaa korvaansa hänen sanoilleen.
Mutta keväällä ei pastori laskenut häntä ripille. Tämä oli kaikkien silmissä suuri häpeä, ja varsinkin isän ja äidin, jotka molemmat olivat hyviä lukemaan ja jumalisia, hänen täytyi käydä rippikoulua vielä toinen vuosi, ja se masensi hänen mielensä jälleen. Vasta viidentoista vanhana hän pääsi ripille ja tavallaan aikuisten kirjoihin. Hänen lukutaitonsa oli kurja ja hän pelkäsi kirjoja, mutta hän ei ollut muita tyhmempi ja oli kasvanut suureksi ja väkeväksi, hän oli ravakka työmies, aulis ja hyväsydäminen, vanhemmat ja sisarukset saivat hänestä hyvän avun.