August lausui painokkaasti: Hänen pitää sitten rakentaa oikea suuri satamalaituri.
Mitä, suuri satamalaituriko? Jahah. Vai niin, vai satamalaituri, toisteli Edevart ihmetellen.
Augustin täytyi ihan ihmetellä tuota Knoffia, mokomaakin, hänelle täytyi hymyillä. Miksi hän ei ollut jo aikoja sitten rakentanut oikeata suurta satamalaituria? Silloin hän olisi saanut oman laivarantansa. Sillä sitä ei kenenkään tarvinnut tulla väittämään, että suuret laivat ajaisivat sellaisen satamalaiturin ohi, johon ne saattoivat laskea ja olla siinä kuin huoneessa, ihan kuin kaupungeissakin. Mitä ihmeen laivoja semmoiset olivat, jotka mieluummin pysähtyivät aavalle merenselälle purkamaan ja lastaamaan tavaraa ja matkustajia kaikenlaisissa säissä kuin laskivat maan suojaan?
Edevart alkoi vähitellen älytä. Oli tuo August sentään eri mies! Oletpa merkillinen mies huomaamaan kaikki, hän huudahti.
August pöyhistihen: Olisinpa minä vain saanut sen sinun Knoffisi kynsiini!
Tule mukaan! sanoi Edevart.
Niin, jos tekisin oikein niin tulisin ja ostaisin häneltä kaistaleen maata ja rakentaisin itse sellaisen laiturin ja houkuttelisin laivat omaan rantaani. Silloin Knoff saisi kauniisti pyytää minua vuokraamaan sen laiturin itselleen, ja silloin äijä saisikin hellittää kukkaronsa nauhoja! Mutta nyljettyäni häntä kyllin kauan pakottaisin hänet lopulta ostamaan koko laiturin kaikkineen päivineen. Ja hänhän ostaisi sen. Ja minä olisin menetellyt kuten rehellinen mies ainakin.
Sinun täytyy tulla!
August halveksien: Enkä tule, älä luulekaan! Ja jos tahdot tietää minun mielipiteeni Lofootien retkestä, niin sinun on paras itsesi ruveta sen jahdin päälliköksi.
Minunko?