Halpoja kelloja, noo — halvat olivat hinnatkin.
Ovatko kuoret hopeaa?
Hopealta ne ainakin näyttävät, vastasi Papst. En tiedä sanoa.
Edevart: En minäkään. Mutta tänään tuli luokseni mies, joka oli raaputtanut kellonsa kuorta ja väitti siinä olevan messinkiä hopean alla.
Papst levähytti kätensä levälleen: Tsjaa, huokea kello, huokea hintakin.
Miksi ette itse myy näitä kelloja, vaan ainoastaan muita?
Ajattelin, että olisit voinut tehdä minulle sen pienen palveluksen.
Niin, mutta nyt saan täällä kaikkien vihat niskaani… kävelevät jäljessäni uhkaillen antavansa minulle selkään.
Hui hai! Olethan sinä väkevä mies! Papstia ihan nauratti. Sinä sitä paitsi et tule enää koskaan takaisin tänne Levangeriin, mutta minä tulen. Vanhan Papstin täytyy kuljeksia joka paikassa ja palata aina takaisin niin, niin.
Tietystihän Edevart olisi tahtonut osoittaa suurempaa kiitollisuutta vanhaa, ystävällistä juutalaista kohtaan palvelemalla häntä vielä päivän, mutta ei voinut. Eipä silti, eivät he eronneet vihamiehinä, päinvastoin, Papst taputti häntä olalle sanoen: Kyllä me vielä tapaamme toisemme! Edevartille ei tarjottu maksua työstä eikä hän sellaista odottanutkaan, vaan riisui suuren takin yltään lähtien sitten kevein mielin majapaikkaansa.