August oli tullut kotiin pahalla tuulella, hänen puheensa kuulostivat katkerilta. Oli mahdoton saada hintaa mistään, pyysitpä aluksi miten paljon tahansa, aina sait helpottaa aivan mahdottomiin! Mitä merkillistä joukkoa täällä kaikki olivatkaan? Vaerdalilaisia koko sakki, jotka eivät häpeä tarjota aivan sikamaisen vähän! Oletko koskaan astunut jalallasi pahempaan roistojen pesään kuin tämä Levanger! hän virkkoi pilkallisesti irvistäen. Yritän vielä huomenna, ja silloin annan mennä mistä hinnasta vain ottavat, ja sitten lähden sen pitkän tien.
Oletko myynyt keisarinnan taskukellon? kysyi Edevart.
Vai myynyt keisarinnan taskukellon! Mitä luulisit minun saavan siitä mokomassa kylässä!
Käykö se?
Totta kai. Tietäisitkö sinä ostajaa?
Voithan myydä sen Trondheimissa, sanoi Edevart.
Niin, ja saada heti kruunun hanskat ranteisiini!
Kaikki näytti Augustista yhtä synkältä, hän oli tyytymätön, kerta kaikkiaan ihan mahdottomalla tuulella. Tänne hän nyt oli tullut, Levangerin kauppalaan, jossa asui kaiken kaikkiaan viisisataa sielua, harjoittaakseen täällä laajaa korujen ja jalokivien kauppaa, mutta oli pettynyt pahasti. Eipä silti, että hän olisi huolinut sitä surra, hän oli kyllä ansainnut rahoja kultakoruillaan, mutta hän oli äkeissään ja kiukuissaan vastoinkäymisestään, sillä suuri kunnia ja maine oli sittenkin mennyttä.
Aamulla hän luki ja arvioi kaikki kalleutensa hinnoitellen ne summakaupalla Levangerin hintoihin ja mutisten itsekseen vaatimattomia, pieniä lukuja. Edevart osti käteisellä pienen nauhassa käytettävän kultaisen medaljongin, se ei ollut kylläkään juuri mistään kotoisin eikä August ensin huolinut siitä rahaa, mutta lopuksi hänen oli pakko ottaa siitä se hinta, jonka arvoiseksi hän oli sen arvioinut.
Edevart istui majapaikassaan. Hänen oli ikävä. Hän tunsi vaistomaisesti, ettei ollut oikein terveellistä liiaksi näyttäytyä ulkosalla, hänet olisi voitu tuntea ja ruveta häntä uudelleen ahdistamaan; toisaalta hänellä ei ollut mitään tekemistä huoneessaankaan, ajatteleminen ja mietiskeleminen oli hyödytöntä, ja lukeminen, mikä tahansa, oli hänestä yhtä vastenmielistä kuin ennenkin. Kun August oli käynyt kotona päivällisellä ja mennyt taas tiehensä, Edevart lähti hänen jäljestään ulos. Hänen oli uskallettava yritys, päivät olivat lyhyet siihen vuoden aikaan, pian rupesi hämärtämään.