Laskin hänet alas, laskin hänet yksinkertaisesti alas sohvalle. Hän taisteli vastaan, aivan vähäsen muuten, ja katseli hämmästyneesti:
"Ei… mutta mitä te tahdotte?" sanoi hän. "Mitäkö tahdon!?"
Hehee, hän kysyi, mitä minä tahdoin! Suoraan asiaan, tahdoin minä, heti suoraan asiaan! Enpä suinkaan yksistään välimatkan päästä halunnut ryhtyä siihen hommaan; sellainen ei kuulunut minunlaiseni ihmisen tapoihin. Tahdoin olla miestä puolestani enkä antaa pelkän otsarypyn nolostuttaa itseäni. Ei, ei, hitto vieköön, minä en vielä koskaan ollut tällaisesta hommasta lähtenyt suorittamatta työtäni loppuun saakka…
Ja minä kävin asiaan.
"Ei… ei, mutta…?"
Kyllä, sanoin, se oli tarkoitus!
"Ei, kuuletteko!" huudahti hän. Ja hän lisäsi nuo loukkaavat sanat:
"Enhän voi olla varma, että ette olisi mielenvikainen."
Vaistomaisesti keskeytin hiukan hommaani, ja sanoin:
"Sitä te ette tarkoita!"
"Kyllä, Jumalan tähden, te näytätte niin kummalliselta! Ja sinä iltapäivänä, jolloin seurasitte minua — te siis ette ollutkaan humalassa?"