"En. Mutta silloin en ollut myöskään nälissäni, olin juuri syönyt…"
"Niin, no sitä pahempi."
"Olisitteko mieluummin tahtonut, että olisin ollut humalassa?"
"Kyllä… Huu, minä pelkään teitä! Herrajumala, ettekö nyt jo päästä minua!"
Harkitsin hiukan. Ei, minä en voinut päästää. Ei mitään lörpötyksiä sohvalla tällaisena iltana! Auki flanelli! Hee, minkälaisia mutkailuja voitiin esittääkään tällaisella hetkellä! Ikään kuin en olisi tiennyt, että se oli pelkkää häveliäisyyttä kaikki tyynni! Olisinpa silloin tosiaankin kokematon. No, hiljaa nyt! Ei mitään estelyjä! Eläköön kuningas ja isänmaa!…
Hän taisteli merkillisen voimakkaasti vastaan, liian voimakkaasti taistellakseen pelkästä häveliäisyydestä. Jouduin ikään kuin vahingossa kaatamaan kynttiläni niin että se sammui, hän teki epätoivoista vastarintaa, päästipä pienen huudonkin.
"Ei, ei sitä, ei sitä! Jos tahdotte, niin saatte mieluummin suudella minua rinnalle. Rakas, kiltti…"
Pysäytin hommani heti. Hänen sanansa kuuluivat niin kiukkuisilta, avuttomilta, että herpaannuin. Hän aikoi tarjota minulle korvausta antamalla luvan suudella: rintaansa! Miten kaunista se olikaan, kaunista ja yksinkertaista! Olisin saattanut langeta polvilleni hänen eteensä.
"Mutta, rakkaani!" sanoin aivan sekavana ajatuksiltani, "minä en ymmärrä… minä en tosiaankaan käsitä, mitä peliä tämä on…"
Hän nousi pystyyn ja sytytti jälleen kynttilän vapisevin käsin; minä jäin istumaan sohvalle enkä tehnyt mitään. Mitähän nyt tapahtuisi? Olin itse asiassa hyvin huonolla tuulella.