Hän vilkaisi seinälle, kelloon, ja hätkähti.
"Uh, palvelustyttö tulee nyt kohta!" sanoi hän. Nämä olivat ensimmäiset sanat, mitä hän lausui.
Ymmärsin tämän viittauksen ja nousin seisomaan. Hän tarttui vaippaansa, ikään kuin ottaakseen sen ylleen, mutta mietti asiaa, jätti sen ja meni kamiinan luo. Hän oli kalpea ja tuli yhä levottomammaksi. Jotta ei näyttäisi siltä kuin osoittaisi hän minulle ovea, sanoin minä:
"Sotilassäätyäkö teidän isänne oli?" ja samalla valmistauduin lähtemään.
Niin, hän oli sotilas. Mistä minä sen tiesin?
Minä en sitä tiennyt, se vain juolahti mieleeni.
Se oli merkillistä!
Niinpä niin. Muutamissa paikoin minä sain sellaisia aavistuksia.
Hehe, se kuului tietysti mielenvikaisuuteen…
Hän vilkaisi nopeasti minuun, mutta ei vastannut. Tunsin läsnäoloni
kiusaavan häntä ja tahdoin tehdä lyhyen lopun asiasta. Menin ovelle.
Eikö hän tahtoisi suudella minua enää? Eikö edes kättänsä ojentaa?
Seisoin ja odottelin.
"Joko te nyt menette?" sanoi hän ja seisoi kuitenkin hiljaa kamiinan luona.