Hän meni.
Hetkisen kuluttua avautui ovi uudelleen, ja emäntäni astui jälleen sisään; hän oli tuskin mennyt käytävää pitemmälle, ennen kuin oli kääntynyt takaisin.
"Se on totta!" sanoi hän. "Älkää ottako pahaksenne, mutta minullahan on vielä teiltä hiukan saatavaa. Ettekös te saapunut kolme viikkoa takaperin? Niin luulisin. On kovin tukala tulla toimeen niin suuren perheen kanssa, joten en voi antaa kenenkään asua luotolla, ikävä kyllä…"
Keskeytin hänet.
"Minä valmistelen erästä artikkelia, josta olen teille ennenkin puhunut", sanoin, "ja heti kun se on valmis, saatte rahanne. Voitte olla aivan rauhassa!"
"Niin, mutta saattekohan te sitä artikkelia koskaan valmiiksi?"
"Niinkö luulette? Henki tulee päälleni ehkä huomenna, tai kenties jo ensi yönä; ei ole ollenkaan mahdotonta, että se tulee jo yöllä, ja silloin tulee artikkelini valmiiksi enintään neljännestunnissa. Nähkääs, minun työni ei ole sellaista kuin muiden ihmisten; minä en voi istua työskentelemään ja saada valmiiksi määrättyä määrää päivässä, minun täytyy vain odottaa hetkeä. Eikä kukaan voi sanoa päivälleen ja tunnilleen milloin henki tulee päälle; sen täytyy mennä omaa menoaan."
Emäntäni poistui. Mutta hänen luottamuksensa minuun oli varmaankin hyvin vahvasti järkkynyt.
Hypähdin pystyyn ja raavin päätäni epätoivosta, heti kun olin jäänyt yksin. Ei, minulle ei tullut sittenkään mitään pelastusta, ei mitään, ei kerrassaan mitään pelastusta! Aivoni olivat tehneet vararikon! Olinko siis tullut aivan idiootiksi, koska en enää osannut laskea, miten paljon pieni pala pallojuustoa maksaa? Mutta enkö ollut myöskin menettänyt järkeäni, kun tein itselleni tuollaisia kysymyksiä? Enkö muuten ponnistellessani laskun kimpussa ollut tehnyt sitä päivänselvää havaintoa, että emäntäni oli raskaana? Minulla ei ollut mitään syytä tietää sitä, kukaan ei ollut siitä minulle mitään kertonut, se ei myöskään välillisesti juolahtanut mieleeni, minä näin sen omin silmin ja minä tajusin sen heti, vieläpä sillä epätoivoisella hetkellä, jolloin istuin laskemassa kuudestoistaosia. Kuinka se oli selitettävä?
Menin ikkunaan ja katsoin ulos; ikkunani oli Vognmand-kadulle. Alhaalla näkyi muutamia lapsia leikkimässä, köyhästi puettuja lapsia keskellä köyhää katua; he viskelivät tyhjää pulloa toisilleen ja mekastivat äänekkäästi. Muuttokuorma kulki verkalleen heidän ohitsensa, mahtoi olla jokin häädetty perhe, joka vaihtoi asuntoa, vaikka ei ollut muuttoaikakaan. Tämä ajatus tuli heti mieleeni. Rattailla oli sänkyvaatteita ja huonekaluja, toukan syömiä sänkyjä ja pesutelineitä, punaisiksi maalattuja kolmijalkaisia tuoleja, mattoja, rautaromua, läkkiastioita. Pieni tyttö, lapsi vielä, aivan hirvittävän näköinen, punanenäinen kakara, istui ylhäällä kuorman päällä ja piteli kiinni poloisilla sinertyneillä käsillään, jotta ei putoaisi alas. Hän istui kostean patjan päällä, jonka päällä lapset olivat nukkuneet, ja katseli pienokaisia, jotka heittelivät tyhjää pulloa toisilleen…