"Sittenkö? Ooh, älkää kysykö! Hänhän on nainen." Vaikenimme hetkisen kumpikin, sekä "Mamsseli" että minä.
"Mutta, hitto soikoon, oliko se 'Herttua'! Onko hän sen näköinen!" sanoi hän sitten miettiväisesti: "Mutta, kun nainen on sen miehen parissa, niin en voi vastata naisen puolesta."
Olin yhä vaiti. Niin, tietysti tahtoi "Herttua" vetää hänet alas! Hyvä! Mitä se minuun kuului? Minä annoin palttua neitoselle ja kaikille hänen suloilleen, palttua minä annoin hänelle! Ja minä koetin lohduttaa itseäni ajattelemalla mitä kehnoimpia asioita hänestä, koetinpa suorastaan tuottaa itselleni iloa raastamalla hänet ihan likaisimpaan lokaan. Minua vain harmitti, että olin tuolle parille nostanut lakkiani, jos todella olin sen tehnyt. Minä en välittänyt hänestä enää, en ollenkaan; hän ei ollut enää kaunis vähimmässäkään määrässä, hän oli menettänyt kauneutensa, hyi sentään, miten hän oli kuihtunut! Mahdollista kyllä, että hän oli katsellut vain minua, se ei minua kummastuttanut, ehkäpä katumus alkoi häntä kalvaa. Mutta senvuoksi minun ei tarvinnut kumartua maahan ja tervehtiä kuin narri, varsinkaan kun hän oli niin arveluttavasti kuihtunut viime aikoina. "Herttua" sai kyllä kernaasti pitää hänet, onneksi olkoon! Saattoi tulla vielä päivä, jolloin pistäisi päähäni kulkea ylpeästi hänen ohitsensa katsahtamatta edes sille suunnalle, missä hän olisi. Saattoi tapahtua, että tekisin tämän, vaikka hän katsoisi terävästi minuun ja lisäksi kulkisi veripunaisessa hameessa. Se saattoi kylläkin tapahtua! Hehee, siitä tulisi riemuvoitto! Jos tunsin itseni oikein, voisin näytelmäni valmistaa yön kuluessa, ja viikon sisällä olisin silloin masentanut neidin. Kaikkine hänen suloineen, he-hee, kaikkine hänen suloineen…
"Hyvästi!" sanoin lyhyesti.
Mutta "Mamsseli" pidätti minua. Hän kysyi:
"Mitä te nykyisin oikeastaan hommailette?"
"Hommailenko? Kirjoittelen, tietysti. Mitäpä muuta minä hommailisin? Sillähän minä elän. Paraikaa valmistelen suurta näytelmää 'Ristin merkki', aihe keskiajalta."
"Älkää hemmetissä!" sanoi "Mamsseli" suorasukaisesti. "Niin, jos sen saatte valmiiksi, niin…"
"Mitään suurta huolta minulla ei sen suhteen ole!" vastasin. "Viikon kuluttua, luullakseni, saatte kuulla minusta jotakin."
Sen sanottuani läksin.