Mitä, sähkö…
Sähkökirjaimilla varustetusta, jotka saattoivat loistaa pimeässä! Aivan suurenmoinen yritys, miljoonia kruunuja liikkeessä, valimona ja kirjapainoja työssä, suuret joukot vakinaisella palkalla olevia konetyöläisiä toiminnassa, olin kuullut puhuttavan seitsemästä sadasta miehestä.
"Niin, eikös olekin, kuten sanoin!" lausui mies hiljaa. Enempää hän ei virkkanut; hän uskoi kaikki mitä kerroin, eikä kuitenkaan hämmästynyt. Tämä kummastutti minua hiukan, olin odottanut hänen hölmistyvän päähänpistoistani.
Keksin vielä pari hurjaa valhetta, kehitin ne uhkayritykseen saakka, mainitsin, että Happolati oli ollut yhdeksän vuotta ministerinä Persiassa. Teillä ei kai ole aavistusta, mitä merkitsee ministerinäolo Persiassa? kysyin. Se oli enemmän kuin kuningas täällä tai melkein kuin sulttaani, jos hän tiesi, mikä se oli. Mutta Happolati oli selviytynyt kaikesta eikä koskaan joutunut kiikkiin. Ja niinä kerroin Ylajalista, hänen tyttärestään, hengettärestä, prinsessasta, joka omisti kolme sataa orjatarta ja lepäsi keltaisista ruusuista valmistetulla vuoteella; hän oli kaunein olento, minkä olin nähnyt, kautta Jumalan, minä en ollut koskaan nähnyt moista näkyä elämässäni!
"Vai oli hän niin kaunis?" virkkoi vanhus hajamielisen näköisenä ja katseli alas maahan.
Kaunisko? Hän oli ihana, hän oli hekumallisen suloinen? Silmät kuin silkkiä, käsivarret kuin merenkultaa! Yksistään hänen katseensa oli viettelevä kuin suudelma, ja kun hän kutsui minua, virtasi hänen äänensä kuin viinisuihku minun sieluni fosforiin. Miksipä hän ei olisi sitten niin ihana? Pitikö ukko häntä laskuttajana tai jonakin palolaitoksen toimihenkilönä? Hän oli yksinkertaisesti taivaallinen ihanuus, sanoin ukolle, kokonainen satu.
"Niin, niin!" sanoi mies hiukan ällistyneenä.
Hänen rauhallisuutensa ärsytti minua; oma ääneni oli kiihdyttänyt minua ja minä puhuin täysin vakavasti. Varastetut arkistopaperit, sopimus jonkun vieraan vallan kanssa eivät enää juolahtaneet mieleeni! Tuo pieni, ohut paketti oli penkillä välillämme, eikä minulla ollut enää vähintäkään halua tutkia sitä ja katsoa, mitä se sisälsi. Olin kokonaan omien juttujeni vallassa, jotka toivat kummallisia näkyjä silmieni eteen, veri nousi päähäni, ja minä valehtelin täyttä kurkkua.
Tällä hetkellä mies näytti olevan halukas lähtemään. Hän kohentausi ja kysyi, jotta ei poistuisi liian äkkiä:
"Hänellä mahtaa olla suuret omaisuudet, tuolla Happolatilla?"