Kello tuli kymmenen, ja minä menin lehden toimitukseen. Saksimies nuuskii muutamia vanhoja lehtiä, päätoimittaja ei ole vielä saapunut. Pyynnöstä jätän suuren käsikirjoitukseni, annan miehen aavistaa, että se on tavallista tärkeämpi ja muistutan häntä pontevasti, että hän antaisi sen päätoimittajan omaan käteen, kun tämä saapuisi. Halusin itse käydä tiedustamassa myöhemmin päivällä.
"Hyvä!" sanoi saksimies ja alkoi jälleen tutkia lehtiään.
Mielestäni hän otti asian hiukan liian rauhallisesti, mutta en sanonut mitään, nyökkäsin vain hiukan välinpitämättömästi hänelle ja läksin.
Nyt minulla oli aikaa itseäni varten. Kunpa vain sää kirkastuisi! Oli kerrassaan kurja ilma, vailla tuulta ja virkeyttä, naiset käyttivät varmuuden vuoksi sateenvarjoa, ja herrojen huopahatut näyttivät noloilta ja surkeilta. Kuljin jälleen torin kautta ja katselin vihanneksia ja ruusuja. Silloin tunnen käden laskeutuvan olalleni ja käännähdän. "Mamsseli" sanoo hyvää huomenta.
"Huomenta?" vastaan hiukan kysyvästi, saadakseni heti tietää, mitä hänellä oli asiaa. En juuri pitänyt "Mamsselista".
Mies silmäilee uteliaasti suurta uudenuutukaista pakettia kainalossani ja kysyy:
"Mitä teillä tuossa on?"
"Olen ollut Sembillä ja ostanut pukukankaan", vastaan välinpitämättömällä äänellä, "en halunnut enää kulkea niin kehnoissa pukimissa, ihminen voi olla liian kitsas ruumistaankin kohtaan."
Hän katselee minua hämmästyneesti.
"Mitä muuten kuuluu?" kysyy hän verkalleen.