Edvarda katseli vaieten minuun. Sitten käänsi hän päätään ja tähtäsi yhä vain vesille laivaan.
Minä menin veneeseen. Vielä seisoi Edvarda laiturilla. Kun olin tullut laivaan, huusi tohtori hyvästi. Minä katsahdin maihin, samassa pyörähti Edvarda ja lähti laiturilta kotiinpäin, kiireesti, tohtorin jäädessä pitkän matkan päähän menemään hänen jälestään. Niin näin hänet viimeisen kerran.
Kaihon aalto kierähti sydämeeni…
Höyry lähti liikkeelle; minä näin vielä herra Mackin kyltin: Suola- ja tyhjäin tynnörien varasto; mutta kohta se himmeni. Kuu ja tähdet tulivat näkyviin, tunturit kumottivat korkeina ympärillä, ja minä näin nuo loputtomat metsät. Tuolla on mylly, tuolla, tuolla oli minun majani, joka paloi; korkea harmaa kivi törröttää yksinään paloraunioilla. Iselin, Eeva…
Revontulten yö laskeutuu tuntureille, laaksoihin.
XXXVIII.
Tämän olen kirjoittanut ajan kuluksi. Minua huvitti muistella tuota kesää Ruijassa, jolloin niin usein luin tuntien menoa, mutta jolloin aika kuitenkin lentäen kului. Nyt on kaikki toisin, päivät eivät tahdo kulua enää.
Vieläkin on elämässäni monta hupaista hetkeä, mutta aika seisoo, enkä voi käsittää, miten se niin seisoo. Minä olen eron saanut soturi ja vapaa kuin ruhtinas, kaikki on hyvin, minä tapaan tuttuja, ajelen vaunuilla; silloin tällöin panen toisen silmäni kiinni ja piirtelen etusormella taivaalle, minä kutitan kuuta leuan alta, ja mielestäni kuu nauraa, nauraa hohottaa hassun hyvillään kun sitä kutitetaan leuan alta. Kaikkialla näen pelkkää hymyä. Minä paukautan korkin ja kutsun iloisia ihmisiä seuraan.
Mitä Edvardaan tulee, en minä häntä tähän aikaan ajattele. Kuinkapa en olisi täysin unohtanut häntä tuona pitkänä aikana? Elän kunnialla. Ja jos joku kysyy minulta, onko minulla suruja mitään, niin vastata pamautan heti ei, ja ettei minulla ole suruja niin mitään…
Cora makaa katsellen minuun, kello tikuttaa kamiinalla, avoimen akkunan takana pauhaa kaupungin häly. Naputetaan oveen ja postimies ojentaa minulle kirjeen. Kirje on kruunulla koristettu. Minä tiedän keneltä se on, tajuan sen heti, tai ehkäpä olen siitä uneksinut jonain unettomana yönä. Mutta kirjeessä ei ole kirjettä, siinä on vain kaksi vihreää linnun höyhentä.