Hän ei vastannut.
Olin tuonen tuskissa epätoivosta, sydämeni jyskytti niin, että tuskin saatoin hengittää. Koskaan en ollut nähnyt Maggieta niin kauniina kuin nyt, koskaan en ollut nähnyt niin kaunista aitovalkoista tyttöä, ja siksi minä unohdin, että hän oli Tamulitar, unohdin kaikki hänen tähtensä.
"Vastaa", sanoin minä, "miksi sinä puhelet hänen kanssaan?"
"Pidän hänestä enemmän", vastasi hän.
"Pidätkö hänestä enemmän kuin minusta?"
"Pidän."
Vai niin, hän piti hänestä enemmän, vaikka minä olin hänen veroisensa! Enkö ollut aina ollut Maggielle ystävällinen ja antanut hänelle lantteja ja lahjoja? Ja millainen oli Glahn ollut?
"Hän pilkkaa sinua, hän sanoo, että sinä pureksit aina jotain", sanoin minä.
Sitä hän ei ymmärtänyt, ja minä selittelin hänelle juurta jaksain, että hänellä aina oli tapana pistää suuhunsa mitä sattui ja pureksia sitä ja että Glahn siksi pilkkasi häntä. Se vaikutti häneen enemmän kuin kaikki muu, mitä hänelle sanoin.
"Kuules, Maggie", sanoin minä, "sinun täytyy tulla ikiomakseni; etkö tahdo tulla? Olen mietiskellyt sitä, sinun täytyy tulla minun mukaani, kun matkustan pois täältä, minä nain sinut, kuuletko, ja me matkustamme asumaan minun maahani. Tokipa tahdot?"