"Vai niin", sanoi hän ja oikaisi vartaloaan.
Alkoi sade pisarrella.
"Sataa", sanoin minä.
"Niin, jopas sataa", sanoi hänkin ja jo mennä kiiruhti.
En saattanut häntä kotiin, hän vaelsi yksin tiensä, minä kiiruhdin ylös majaani kohti. Kului muutamia minutteja, alkoi sataa rankasti. Yhtäkkiä kuulen jonkun juoksevan jälestäni, minä seisatuin ja näin Edvardan. Hän oli punainen ponnistelusta ja hymyili.
"Unohdin", sanoi hän hengästyneenä. "Se retki kuivauspaikalle. Tohtori tulee huomenna, joudatteko Te silloin?"
"Huomenna? Hyvä! Kyllä minä joudan."
"Minä unohdin", sanoi hän jälleen ja hymyili.
Kun hän meni, huomasin minä miten hänen jalkansa olivat ohuet, kauniit, ne olivat kastuneet hyvin ylös. Hänen kenkänsä olivat läntistyneet.