"Niin, onko siitä viikko, kaksi viikkoa?"
"Ehkä kaksi viikkoa. Mutta miksi sinä sitä kysyt?
"Ei, nyt minä puhun totta, eilen minä ne kätkin."
Eilen hän ne kätki, vielä eilen oli hän ajatellut minua! No, ei mitään hätää.
XV.
Kaksi venettä oli veteen lykätty ja me menimme niihin. Me lauloimme ja juttelimme. Korholma oli saarten takana, kesti hyvän aikaa soutaa sinne ja pitkin matkaa me puhelimme veneestä toiseen. Tohtori oli pukeutunut vaaleisiin kuten naiset; en ollut ennen nähnyt häntä niin tyytyväisen näköisenä, hän tarinoi, hän ei enää pysytteleinyt mykkänä kuuntelijana. Minusta tuntui siltä, että hän oli hieman maistellut ja oli iloisella päällä. Kun saavuimme määrään, pyysi hän hetkeksi seurueen huomiota ja lausui meidät tervetulleiksi. Minä ajattelin: kas Edvarda on valinnut hänet isännäksi.
Sanomattoman rakastettavasti huvitteli hän naisia. Edvardalle oli hän kohtelias ja ystävällinen, usein isällinen ja pedanttisen opettavainen kuten sangen monasti muulloinkin. Edvarda puhui aikamääristä, hän sanoi: "Minä olen syntynyt kolmekymmentä kahdeksan", ja tohtori kysyi: "Tuhat kahdeksansataa kolmekymmentä kahdeksan?" Minun sanoessani jotain kuunteli tohtori tarkkaavasti eikä pitänyt minua halpana.
Eräs nuori neiti tuli luo ja tervehti. Minä en enää häntä tuntenut, minä en voinut häntä muistaa ja minä sanoin kummastelevani mitä hän nauroi. Hän oli rovastin tyttäriä, minä olin seurustellut hänen kanssaan kuivauspaikalla ja pyytänyt häntä käymään majassani. Me juttelimme keskenämme vähän aikaa.
Kuluu parisen tiimaa. Minulla on ikävä, minä juon viiniä jota lasiini kaadetaan, ja tuppaudun kaikkien pariin, hupsuttelen kaikkien kanssa. Taas teen minä tyhmyyksiä, nämä puuhat ovat minulle outoja ja minä en heti hoksaa miten vastaisin ystävällisiin sanoihin, tuon tuostakin puhun minä sekavasti tai en kerrassaan vastaa mitään, ja olen siitä harmissani. Tuolla ison kiven luona, joka meillä on pöytänä, istuu tohtori ja seurustelee vilkkaasti.
Sielu! Mikä on sielu? sanoi hän. Rovastin tytär oli syyttänyt häntä vapaa-ajattelijaksi; hyvä, eikös vapaasti ollutkin ajateltava? Kuviteltiin että helvetti on talo maan sisässä ja paholainen toimitusjohtaja, — ei, majesteetti hän on. Häntä halutti puhua apupitäjän kirkon alttaritaulusta: Kristus, juutalaismiehiä ja -naisia, vettä viininä; hyvä. Mutta Kristuksella oli glooria päässä. Mikä on glooria? Keltainen tynnyrin vanne kolmen hiuskarvan varassa.