Kaksi naisista löi kauhuissaan kämmeniään yhteen. Mutta tohtori pelasti itsensä ja sanoi leikillä:
"Hirveitä sanoja, vai mitä? Myönnän kyllä. Mutta jos toistaa sitä tai tätä viisi, kuusi kertaa itsekseen ja ajattelee vähän, niin kuuluu se jo paremmalta… Saanko kunnian juoda arvoisain naisten kanssa!"
Ja hän rupesi polvilleen ruohikkoon noiden kahden naisen eteen eikä pannut hattuaan päästä maahan, vaan piti sitä koholla ilmassa vasemmalla kädellään ja joi lasinsa tyhjäksi kallistaen kaulaansa. Minuakin ihastutti hänen taitavuutensa ja minä olisin tahtonut kilistää hänen kanssaan, mutta hän oli jo juonut lasinsa tyhjäksi.
Edvarda katseli häntä. Tulin Edvardan lähitteille, minä sanoin:
"Leikitäänkö leskisillä tänään?"
Hän vähän vavahti ja nousi ylös.
"Muistakaa, ettemme sinuttele toisiamme nyt", kuiskasi hän.
En minä ollut sinutellutkaan. Minä lähdin muualle taas.
Kuluu jälleen tiima, päivä on pitkä, minä olisin jo kauan sitten halusta soutanut kotiin yksin jos vain olisi ollut kolmas vene; Aesopus oli kytkyessä majassa, se ehkä ajatteli minua. Edvardan ajatukset varmaan liitelivät kaukana minusta, hän puheli miten onnekasta olisi saada matkustaa pois täältä toisille seuduille, hänen poskilleen nousi polte siitä aatoksesta, ja hän puhui virheellisestikin:
"Kukaan ei olisi enemmän onnellisempi kuin minä, jos kerran…"