Minä kavahdin ja purin huultani. Nousin ylös.
"Tarkoititte kai tällä jotain, neiti Edvarda, sanoin minä synkeänä ja läksin ovelle päin."
Tohtori asettui tielleni ja Edvarda kiiruhti hänkin jälestäni.
"Älkää käsittäkö minua väärin", sanoi hän lämpöisesti. "Minä tarkoitin, että Te toivottavasti olisitte viimeinen, joka lähtee pois, kaikkein viimeinen. Eikä kellokaan vielä ole kuin yksi… Kuulkaa", lisäsi hän säteilevin silmin, "Tehän olette antanut meidän soutumiehellemme viisi taalaria, kun hän pelasti minun kenkäni vedestä. Se oli liian paljon." Ja hän nauroi sydämellisesti ja kääntyi koko seurueen puoleen.
Minä töllötin suu auki, voimatta mitään, päästä pyörällä.
"Te suvaitsette laskea leikkiä", sanoin minä. "En ole antanut Teidän soutumiehellenne niin taalarin tapaista."
"Kas vaan, vai ette?" Hän avasi keittiön oven ja kutsui soutajan sisään. "Muistathan sinä matkan Korholmaan, Jaakko? Sinä pelastit minun kenkäni kun se putosi veteen?"
"Pelastin", vastasi Jaakko.
"Sinä olet saanut viisi taalaria siitä, että pelastit sen kengän?"
"Olen, antoivathan he minulle…"