"Suokaa anteeksi", sanoin minä.
Monet vieraista huomasivat tämän pienen kohtauksen.
Sappeni kiehui, solvaistuna minä sanoin:
"Kai sentään olette velvollinen minulle selittämään…"
Hän nousi ylös, tarttui käsiini ja sanoi sydämeen tunkevalla äänellä:
"Mutta ei tänään, ei nyt. Minä olen niin pahoillani. Jumala, miten Te katsotte minuun! Olimmehan me kerran ystäviä…"
Minä käännähdin heti pois tunteen tulvahtaessa ja menin jälleen tanssisaliin.
Vähän ajan perästä tuli myös Edvarda sisään, hän seisattui klaverin luo, kauppamatkustajan soittaessa jotain tanssia, hänen kasvoiltaan kuulsi tällä hetkellä salainen raskas huoli.
"Minä en ole oppinut soittamaan", sanoo hän ja katsoo minuun samein silmin. "Kunpa edes osaisi soittaa."
Siihen en osannut mitään vastata. Mutta sydämeni lieskahti häneen jälleen ja minä kysyin: