Vähän ajan päästä kolkutetaan ovelle.
Tulija oli tohtori.
"Anteeksi, että häiritsen", alkoi hän. "Te läksitte niin joutuin, minä ajattelin ettei ehkä haittaisi hiukan jutella kanssanne. Minusta haisee täällä ruudilta?"
Hän oli aivan selvällä päällä.
"Tapasitteko Edvardan? Saitteko keppinne?" kysyin minä.
"Sain. En tavannut, Edvarda oli ruvennut maata … Mitä tuo on?
Jumaliste, tehän olette haavoittunut?"
"Jonnin joutavaa. Aioin panna pyssyn paikalleen, se laukesi; ei se tee mitään. Piru Teidät periköön, mitä varten minun tässä täytyy ruveta sitä Teille selittelemään? … Vai niin, Te siis saitte keppinne?"
Hän tuijotti topakasti minun rikkiammuttuun saappaaseeni ja huppelehtivaan hurmeeseen. Ripeästi pani hän keppinsä maahan ja otti hansikkaat kädestään.
"Istukaa hiljaa, saapas täytyy ottaa jalasta", sanoi hän. "Sitä se oli, olinhan minä kuulevinani laukauksen."