Vieras oli suomalainen, herra Mack oli tutustunut häneen sattumalta, laivalla, hän oli tullut Huippuvuorilta tuoden kokoelman näkinkenkiä ja pieniä merieläviä, häntä kutsuttiin parooniksi. Hänelle oli annettu suuri sali ja vielä toinenkin huone herra Mackin luona asunnoksi. Hän herätti suurta huomiota.
Minä olen pulassa kun ei ole lihaa, minun pitäisi pyytää Edvardalta hiukan ruokaa täksi illaksi, ajattelin. Menen Sirilundiin. Heti huomaan, että Edvardalla on uusi puku, hän näyttää kasvaneen, hänen hameensa on ihan maata viistävä.
"Anteeksi, että näin istualta", tokaisi hän ojentaen minulle kätensä.
"Niin, ikävä kyllä, minun tyttäreni on vähän pahoinvoipa", sanoi herra Mack. "Vilustumista, hän on ollut varomaton… Te tulette kai tietämään venettänne? Minä en nyt voi muuta kuin lainata Teille toisen, kuutin; se ei ole uusi, mutta kun äyskäröitte ahkerasti … Niin, katsokaas, meille on tullut tiedemies taloon, ja ymmärrättehän, että sellainen mies…Hänen aikansa on tarkalla, hän työskentelee koko päivän ja tulee kotiin illalla. Elkää nyt menkö ennenkuin hän tulee, niin saatte nähdä hänet, Teitä varmaan intreseeraa tutustua häneen. Täällä on hänen korttinsa: kruunu, parooni. Rakastettava mies. Minä tutustuin häneen aivan sattumalta."
Ahaa, ajattelin minä, eipäs sinua pyydetäkään illaksi. Jumalan kiitos, minä tulinkin tänne vain kokeeksi, minä voin mennä takaisin kotiin, onhan minulla vielä vähän kalaa majassani. Kylläpähän ruuasta jokin neuvo tulee. Paastotaan.
Parooni tuli. Pieni mies, noin neljänkymmenen ijässä, pitkät, kaidat kasvot, ulkonevat poskipäät, parta ohut, musta. Katseensa oli pistävä ja läpitunkeva, hän käytti vahvoja kakkulalasia. Myös paidannapeissaan oli viisiotaiset kruunut, kuten kortissa. Vartensa oli hieman kumara, ja laihoissa käsissä kuulsi siniset suonet; mutta kynnet olivat kuin keltaista metallia.
"Ilahuttaa suuresti, herra luutnantti. Onko herra luutnantti ollut kauankin täällä?"
"Muutamia kuukausia."
Miellyttävä mies. Herra Mack vaati häntä kertomaan näkinkengistään ja pikku elävistään, ja hän puhuikin mielellään, selitti meille Korholman rantain savilaadun, meni saliin ja toi sieltä näytteitä Vienanmeren meriajokkaista. Alituisesti hän vei oikean etusormen nenälleen ja siirteli paksusankaisia kultakakkuloitaan ylös ja alas. Herra Mack oli suuresti innostunut. Kului tunti.
Parooni puhui tapaturmastani, harhalaukauksestani. Olinko jo terve?
Tosiaan? Ilahutti häntä.