"Minä ammuin kaksi ruokkia", sanoin minä ällistyneenä. Tiesin heti, että hänellä oli oikeus puolellaan.
"Kaksi ruokkia tai kaksi haahkaa, sama se. Te olette käynyt rauhoitetulla alueella."
"Minä tunnustan sen", sanoin minä. "En huomannut sitä ennenkuin nyt."
"Mutta Teidän olisi pitänyt huomata se ennenkuin nyt."
"Minä ammuin myös toukokuussa kaksi laukausta jotenkin samoilla paikkeilla. Eräällä veneretkellä oltaessa. Teidän tahdostanne."
"Se ei kuulu tähän", tokaisi herra Mack.
"Mutta tietkää sitten saakeli soikoon mitä Teidän on tehtävä?"
"Ylen hyvin", vastasi hän.
Eeva odotteli valmiina ja kun minä menin ulos, pujahti hän kerallani, hän oli pannut liinan kaulaansa ja lähti kotoa, minä näin hänen menevän alas laitureille päin. Herra Mack meni kotiin.
Minä ajattelin kaikkea tapahtunutta. Miten notkeasti hän pujahti paulasta! miten hänen silmänsä seivästivät! Laukaus, toinen, kaksi ruokkia, sakko, maksa pois. Ja niin olin tyyten, tyyten eroitettu hra Mackista ja hänen kodistaan. Kaikki kävi noin vain somasti ja sukkelasti…