"Tervehdän Teitä, jalo neito!"
Hän säpsähtää leikillisyyttäni. Ah, minä en tiennyt mitä sanoin. Hän hymyilee pelokkaasti ja katselee minua.
"Olitteko tunturilla tänään?" kysyy hän. "Miten Te olette kastunut. Minulla on kaulaliina, ettekö tahdo ottaa sitä kaulaanne, minä en sitä tarvitse… Oi, Te ette tunnekaan minua enää." Ja hänen katseensa alenee maahan ja hän pudistaa päätänsä.
"Kaulaliina?" vastaan minä ja niuriskelen vihaisena ja kummastellen. "Mutta minulla on takki, tahdotteko lainata sitä? Minä en tarvitse sitä, minä olisin lainannut sen kelle tahansa, joten voitte sen levollisesti ottaa. Kalastajan eukko olisi niin mielellään saanut sen minulta lainaksi."
Minä näin, että hän jännityksessä ihmetteli mitä minä aioin sanoa, hän kuunteli niin odottavaisesti, että tuli rumaksi ja unohti pitää suutaan supussa. Hän seisoo siinä valkea liina kädessä, se on valkea silkkiliina, hän otti sen kaulastaan. Minäkin riuhtaisen takin yltäni.
"Jumalan tähden, pankaa se päällenne, heti!" huudahtaa hän. "Elkää toki ottako pois. Oletteko niin vihoissanne minulle? Oi, herra Jumala, pankaa toki takki päällenne, ennenkuin tulette likomäräksi."
Panin takin jälleen päälleni.
"Minnekä Te olette menossa?" kysyin minä samein äänin.
"Minä, en minnekään… Minä en ymmärrä että Te voitte ottaa takin päältänne…"
"No missäs se Teidän parooninne tänään on?" kysyin minä. "Tällaisella ilmallahan ei kreivi voi olla vesillä…"