"Unelma."
Taas on kaikki hiljaista. Aesopus tuntee Eevan, panee päänsä maata pitkin ja katselee syrjästä häneen. Minä mutisen:
"Minä näin tänään tiellä tytön, hän kulki käsitysten lemmittynsä kanssa. Tytön silmät vilkuilivat minua ja hän saattoi tuskin olla purskahtamatta nauruun kun menin ohitse."
"Mikä häntä nauratti?"
"En tiedä. Kai minä. Miksi sinä sitä kyselet?"
"Tunsitko sinä hänet?"
"Tunsin. Minä tervehdin häntä."
"Ja eikö hän tuntenut sinua?"
"Ei… Mutta miksi sinä nyt siinä minua kuulustelet? Sinä olet häijy!
Minä en sano hänen nimeään vaikka miten kysyt."
Hiljaisuus.