Minä sanoin:
"Eiköhän Teitä nyt helposti voisi käsittää väärin, neiti Edvarda?"
"Ei, mitenkä niin? Niin mahdollisesti, mutta mitä Te tarkoitatte?"
"Te joskus puhutte niin sanoja punnitsematta. Nyt esimerkiksi tuntui minusta siltä, kuin Te olisitte suorastaan tahtonut käskeä minua keittiöön, ja siinä minä tietysti käsitin Teitä väärin. Tiedänhän minä hyvin, että Te ette tahtonut olla hävytön."
Hän poistui jonkun askeleen luotamme. Minä huomasin hänestä, että hän tuumiskellen tuumiskeli mitä olin sanonut. Hän kääntyi ja tuli takaisin, hän sanoi hengästyksissään:
"Te ette käsittänyt väärin, herra luutnantti, Te kuulitte oikein, minä käskin Teitä keittiöön."
"Mutta Edvarda!" huudahtaa opettajatar kauhuissaan.
Ja minä aloin jälleen puhua sodasta ja Krimin oloista; mutta aatokseni oli muualla. Minä en ollut enää päihdyksissä, mutta aivan päästä sekaisin, perusta liukui jalkaini alta ja minä menetin taas tasapainoni, kuten niin monta onnetonta kertaa ennen. Minä nousin sohvalta aikoen lähteä ulos. Tohtori pysäytti minut.
"Olen juuri kuullut ylistyspuheen Teistä", sanoo hän.
"Ylistyspuheen? Keneltä?"