"Edvardalta. Hän seisoo vielä tuolla nurkassa ja katselee Teitä hehkuvin silmin. Minä en unohda koskaan, miten hän näytti oikein rakastuneelta silmistään ja sanoi kovasti, että hän ihailee Teitä."
"Se on hyvä", vastasin minä hymyillen. Ah, ei ollut niin selvää ajatusta päässäni.
Minä menin paroonin luo, kumarruin hänen puoleensa kuten aikoen kuiskata hänelle jotakin ja kun olin tullut kyllin lähelle, sylkäsin hänen korvaansa. Hän rynkäisihe pystyyn ja tuijotti minuun kuin hölmö. Sitten näin minä, että hän kertoi Edvardalle tapahtuman ja että Edvarda oli harmissaan. Hän ajatteli kenkäänsä, jonka olin nakannut veteen, niitä kuppeja ja laseja, joita minä poloinen olin särkenyt, kaikkia hyväin tapain rikkomuksia; kaikki ne hän nyt varmaan elävästi muisti. Minä häpesin, ei minusta ollut mihinkään, minne käännyinkin katseltiin minuun levottomasti ja kummastellen, ja minä puikin pois Sirilundista jäähyväisiä, kiitoksia sanomatta.
XXIX.
Parooni matkustaa pois; no hyvä! Minäpä lataan pyssyni ja nousen tunturille ja ammun huikean laukauksen hänen ja Edvardan kunniaksi. Minä poraan syvän reiän vuoreen ja räjäytän tunturin hajalle hänen ja Edvardan kunniaksi. Ja suuri kallionmöyhy vierii tunturilta alas ja kohahtaa komeasti mereen, kun hänen laivansa kulkee ohi. Minä tiedän tunturilla paikan, kuurnan, jota pitkin kivet ovat ennenkin vierineet ja avanneet selvän uran alas mereen. Alhaalla syvällä on venelaituri.
"Kaksi kiviporaa!" sanon minä sepälle. Ja seppä teroittaa kaksi kiviporaa. Eeva on pantu ajamaan myllyn ja laiturin väliä herra Mackin hevosella. Hänen täytyy tehdä miesten töitä ja kulettaa jyvä- ja jauhosäkkejä. Minä tapaan hänet ja hän näyttää niin ihanalta, raikaskasvoiselta. Hyvä Jumala, miten hellästi hänen hymynsä hehkuu! Joka ilta tapasin minä häntä.
"Sinä näytät kuin sinulla ei olisi suruja lainkaan, Eeva, rakkaiseni."
"Sanot minua rakkaaksesi! Minä olen vain oppimaton nainen, mutta minä olen sinulle uskollinen. Minä olen aina uskollinen, minä heitän henkeni sen tähden. Herra Mack tulee päivä päivältä kovemmaksi, mutta en minä sitä ajattele; hän kiehuu kiukusta, mutta minä en hänelle vastaa. Hän puristi minua käsivarresta ja tuli harmaaksi kiukusta. Minulla on suuri suru."
"Ja mitä sinä suret?"
"Herra Mack uhkaa sinua. Hän sanoo minulle: Ahaa, luutnanttiko se sinun päässäsi kummittelee! Minä vastaan: Hän, minä olen hänen. Silloin sanoo hän: Odotappas, kyllä minä hänet tieltä raivaan! Niin sanoi hän eilen."