— Ei tällä radalla.
— Eihän toki ole minun syyni, että myödään pilettejä, jotka eivät kelpaa.
— Minne te olette matkalla?
— Tukholmaan tietysti, vastaan minä, — minnekäs te sitten luulitte minun aikovan?
— Niin, mutta tämä on Kalmarin juna, ettekö kuule, tämä juna menee
Kalmariin, sanoo hän äkäisesti.
— No, sitä en tietänyt, mutta oli kuitenkin surkeata pikkumaisuutta hänen puoleltaan nalkuttaa yhtä ja samaa. Hän teki sen varmaan siksi, että minä olin norjalainen, poliittisesta vihasta. Pidän hänet mielessäni.
— No miten me siis teemme? kysyn minä.
— Tehkää siten että… niin, minne te siis aiotte? Ette pääse
Tukholmaan tätä tietä.
— Hyvä, minä matkustan sitten Kalmariin, minä aioinkin oikeastaan Kalmariin, vastaan minä; Tukholma ei olekaan koskaan miellyttänyt minua enkä juuri tiedä, kannattaisiko lainata rahoja matkustaakseni sinne uudelleen.
Tuo kirottu kuningatar aikoi siis Kalmariin; niinpä tulisi siis vihdoinkin loppu tuskastani.