— Ei yhtään, ellei hän tietänyt niitä olevan; ymmärsikö hän nyt?
Vaan minä en päässyt irti miehestä, hän tahtoi tietää, aioinko matkustaa etemmäksi.
— En, en etemmäksi.
Tulisinko siis asumaan täällä? Enkä, vähän aikaa. Oliko läheisyydessä hotellia? Mutta mitä minä toimitan täällä? Olinko asioitsija tahi tarkastaja, vai?
Siinä taas yksi, joka ei ollut lukenut minulta riviäkään! Ei, en ollut tarkastaja.
Mutta mikä minä sitten olin?
Hyvästi! huusin hänelle päin silmiä ja läksin. Moista tungettelevaisuutta! Tokihan löytäisin ominkin neuvoin hotelliin jos niikseen tuli. Kuitenkin, oli ajateltava itselleen jonkunlainen asema, jonka varjossa esiintyä; oli selvää, että koska kerran tuollainen nälkiintynyt kaupunginlähetti oli niin utelias, olisi hotellin isäntä sitä moninvertaisesti. Mitä tekemistä minulla oli Kalmarissa, virallisesti, Jumalan ja ihmisten edessä? Painavaa laatua sen tuli olla, etten joutuisi huonoon valoon kuningattaren silmissä.
Ja minä tuumin vimmatusti, mitä tekemistä minulla oli Kalmarissa. En parturin kynsissä istuessanikaan saa rauhaa tältä kysymykseltä; yksi asia oli varma: en uskaltaisi näyttäytyä hotellissa ennenkuin minulla oli se selvillä.
— Onko teillä puhelinta? kysäsen.
Ei, parturilla ei ollut puhelinta.