Ja sisään astuu isäntä vanhan eukon seuraamana; eukko kantaa koria käsivarrellaan.
— Anteeksi, sanoo isäntä, — tehän ostatte muinaisesineitä?
Tuijotan häneen.
— Muinaisesineitä? Ostanko minä vanhoja muinaisesineitä?
— Niinhän te sanoitte.
Ja minun täytyy pakottaa itseni huvitetuksi muinaisesineistä. Aivan oikein, kyllä se oli totta että ostin muinaisesineitä; anteeksi, etten heti huomannut, olin muissa ajatuksissa. Tietysti, ostin kyllä kaikenlaista vanhaa.
Katsokaamme!
Ja eukko aukaisee korinsa.
Lyön käteni yhteen ihastuksesta ja selitän tahtovani kaikki, joka ainoan nokareen. Mitkä komeat korvarenkaat; olisi hauska tietää mikä kuningas niitä viimeksi oli käyttänyt? No, ei ollut kiirettä, minä kyllä löydän kun etsin papereistani. Paljonko hän tahtoisi höylänterästä? Noita kolmea palanutta piippua en päästäisi käsistäni millään hinnalla; samoin kuin haravaakaan. Minkä hinnan panisimme kaikelle yhteensä?
Eukko tuumii.