Katson häntä enkä ole ymmärtävinäni, ettei talossa ole tilaa. Tahtoiko hän antaa minun tuntea, että olin norjalainen, poliittinen vastustaja?
— Täälläpä on paljon rattaita, sanon välinpitämättömästi.
— Niin, täällä on markkinaväkeä, vastaa hän; "meillä ei ole ainoatakaan vuodetta tyhjänä".
Sitten hän lähtee toimittamaan ruokaa. Tultuaan takaisin alkoi hän uudestaan kertoa, kuinka täyttä talossa oli. Hän sanoi:
— Te voitte joko jatkaa matkaa lähimmälle asemalle Ytteråhon, tai lähteä vähän matkaa takaisin päin junalla. Täällä ei, kuten sanottu, ole tilaa.
Soin anteeksi tuolle viattomalle lapselle, en tahtonut olla liian tuikea häntä kohtaan; mutta luonnollisestikaan en aikonut liikahtaa paikaltani ennen aamua. Olinhan julkisessa kestikievarissa ja vuode oli minun saatava.
— Nyt on mainio ilma, virkoin.
— On kyllä, vastasi hän, "on sula huvi kävellä Ytteråhon tänä iltana. Sinne ei ole pitkältä, onpahan vain runsas peninkulma."
Tämä oli jo minusta vähän liikaa, jonka vuoksi sanoin hitaasti ja vakavasti:
— Minä oletan luonnollisesti, että te hankitte minulle yösijan; minä en halua astua pitemmälle, olen väsynyt.