Nainen tarkasteli minua uteliaasti ja hämmästyneen näköisenä.
Istuuduin jälleen muitta mutkitta katsomaan kuvitettuja lehtiä ja olin mielissäni, että olin saanut antaa naiselle pienen letkauksen. Hän istui toiseen pöytään. Tarjoilija palaa takaisin, antaa hänelle ylijääneet rahat, saa itse frangin vaivasta, kumartaa ja lähtee. Loput rahoista jäävät hänen eteensä pöydälle.
Sisään astuu herra, jonka hän tuntee ja hän viittaa hänet luokseen. He puhuvat keskenään hiljaa, nainen kertoo hänelle epäkohteliaisuudestani, kun en ollut mennyt itse, osoittaa rahoja pöydällä, puistaa kiivaasti päätään, kohauttaa olkapäitään. Herra lähettää tarjoilijan tuomaan rahani takaisin, ja minä vastaanotan ne varta vasten harkitulla tyyneydellä pistäen ne liivintaskuun.
Silloin tulee nainen taas luokseni. Itsepäisyyteni kiusaa häntä, hän tahtoo sanoa viimeisen sanan.
— Oletteko saaneet rahanne? kysyy hän.
— Kyllä, kiitos, vastaan ihmetellen.
— Minä lainasin näet luisdoorin tältä herralta, sanoo hän vierustoverilleni. Ja hän selittää taasen, kuinka minä olin käyttäytynyt ja lähettänyt tarjoilijan. Hän kääntyy yhä useamman puoleen, on silminnähtävää, että olen häntä syvästi loukannut ja hän hakee myötätuntoa pöydästä toisensa jälkeen. Kaikkialla aletaan puhua siitä, kuulen sanan "ulkomaalainen", kaikki pitävät naisen puolta.
Kaiken tämän aikana sain vain pitää suuni kiinni. Jos rupeaisin pitämään puoliani niillä parillakymmenellä ranskan sanalla, jotka osasin, joutuisin heti naurettavaksi ja kukaties ulosajetuksikin. Kuuntelin vaiti asiain menoa.
— Heittäkää hänet ulos! huudetaan salista.
— Heittäkää ulos!, kuului vastaus.