Viittasin luokseni tarjoilijan ja maksoin. Kun se oli tehty, istuin taas hiljaa.
Puhelu kävi myrskyisäksi ympärilläni.
Nyt avautui ovi jälleen ja eräs mies, jonka tunsin, astui sisään. Se oli T:ri Goldmann, Frankfurter Zeitungin kirjeenvaihtaja. Hän istuu minun pöytääni tahtoen tietää mistä on kysymys. Selitettyäni hänelle muutamin sanoin aseman, sanoo hän että nainen on tunnettu neiti G. Ja hän lähtee neiti G:n luo, sanoen hänelle hattu kourassa jonkun sanan.
Tämän jälkeen myrsky laimenee. Tohtori ja minä saamme kumpikin lasimme, ympärillä istujat alkavat katsoa minuun oikein hyväntahtoisesti. Eräs herra kysyy tohtorilta:
— Minkämaalainen on ystävänne.
Ja tohtori vastaa:
— Venäläinen.
— Venäläinen — venäläinen, kuiskitaan nyt koko salissa. Olin pelastettu. Ennenkuin lähdin ravintolasta, sain neiti G:ltä orvokkikimpun.
Pari viikkoa myöhemmin tunnettiin minut samana venäläisenä eräällä ampumamajalla. Ja vaikka ammuin kurjasti, kuului kova suosion mutina, kun jonkun kerran sain sattumaan.
* * * * *