Kokotin äiti on kotoisin Normandiasta ja on tehnyt pitkän Pariisinmatkan käydäkseen tervehtimässä tytärtään. Tämä tahtoo mielellään osoittaa äitiään kohtaan kaikkea mahdollista huomaavaisuutta ja samalla kerskua hienoilla tuttavuuksillaan; hän kutsui hänet illallisille.
Siellä oli kymmenkunta vierasta, joukossa eräs herra R., joka oli neidin rakastaja ja jonka puhuttiin olevan rikkaan.
Neiti kuiskaa aterian aikana oikealla puolella olevalle pöytätoverilleen:
— Pitäkääpäs äitiäni hiukan lämpimänä.
Mutta neljäkymmenvuotias vaimo on itsestään kotiutunut, ja hän supattelee vierustoverinsa, tytön rakastajan kanssa. Sangen pian alkaa hyvä ruoka ja juoma kiehua hänessä ja hän lausuu ääneen, että hänestä on ihanan hauskaa Pariisissa. Hänellä on leveä suu ja pysty nenä, oikeat tytönkasvot. Hän käy yhä iloisemmaksi, hän miellyttää herra R:ää kovasti, hän läimäyttää tätä reiteen, nojautuu häntä vasten ja huutaa tyttärelleen, joka istuu pöydän päässä:
— Älä vain kuvittelekaan voivasi opettaa minua.
Tähän vastaa herra R. suopeasti ja kohteliaasti:
— Niin, todellakin. Te voitte vielä lyödä laudalta monen nuoren naisen.
Nyt tulee tytär mustasukkaiseksi. Saattoi huomata, kuinka hän väkisin tahtoo vetää herra R:ää äitinsä käsistä; kun tämä ei onnistu, herran päinvastoin vastatessa vanhuksen mielistelyyn, tulee neiti raivoihinsa ja huutaa, kalpeana:
— Ettet häpeä, äiti.