— Tahdoin kiittää niistä, sanoin.
Hän kohautti olkapäitään vastaten:
— Enhän minä Teitä rakasta, orja.
Eihän hän minua rakastanut, — niin kyllä. En ollut sitä odottanutkaan, enkä siis pettynyt. Mutta näin hänet joka ilta, hän istuutui juuri minun, eikä kenenkään toisen pöytään, ja minä se hänelle oluen kannoin. Tervetultua taas, Wladimierz.
Seuraavana iltana tuli hän myöhään. Hän kysyi:
— Onko Teillä paljon rahoja, orja?
— Ei, ikävä kyllä vastasin — olen köyhä tyttö.
Silloin katsoi hän minuun ja sanoi hymyillen:
— Te varmaan käsitätte minut väärin. Minä tarvitsisin vähän rahoja huomiseksi.
— Kyllä minulla on jonkun verran, sanoin, — minulla on paljonkin rahoja, minulla on satakolmekymmentä markkaa kotona.