— No niin, otin minä sen, minä tarvitsen sitä, senkin likainen sika.
Mutta silloin muuttui kokin papukaijanaama aivan veripunaiseksi ja hänen konnankatseessaan näkyi pahaaennustava välähdys. Hän katsoi taakseen Sakeukseen mutisten:
— Odotahan.
IV.
Seuraavana päivänä oli rajuilma; sade valui virtanaan pieksäen asumuksia raekuuron lailla ja täyttäen kokin vesisäiliöt jo varhain aamulla. Koko työväki oli kotosalla, jotkut paikkasivat vehnäsäkkejä syksyksi, toiset panivat kuntoon työ- ja tarvekaluja, jotka olivat särkyneet, ja muutamat teroittivat niittokoneiden veitsiä.
Kun päivällishuuto kuului nousi Sakeus lavitsaltaan, jossa oli istunut, aikoen seurata toisia ruokahuoneeseen. Mutta oven ulkopuolella hän kohtaa Pollyn, joka toi hänen ruokansa. Sakeus huomautti, että hän oli päättänyt tästä lähtien syödä toisten kanssa, hänen kätensä oli parempi eikä hänellä enää ollut kuumetta. Kokki vastasi, että ellei hän huolinut siitä ruoasta, joka hänelle tuotiin, sai hän olla ilman. Hän paiskasi läkkivadin Sakeuksen makuulavalle ja kysyi:
— Eikö se muka kelpaa sinulle?
Sakeus meni takaisin lavitsalleen tyytyen tähän. Oli parasta ottaa se ruoka, mikä annettiin.
— Mitä sianruokaa sinä nyt tänään taas olet keittänyt! nurisi hän käyden käsiksi vatiin.
— Kananpoikaa, vastasi kokki.