Äiti seisoo ja katselee meitä ja pyörittäisi mielellään hänkin, mutta joka kerta, kun hän aikoo ottaa, kiinni sanoo Olga: Varo äiti, ettet sitä pahoin pitele! Kun meidän pitää puolata ja äiti hetkiseksi ottaa sukkulan käteensä, pelkää Olga taas että se voi joutua pahoinpidellyksi.
Vaimo asettaa kahvipannun tulelle ja alkaa keittää, tupa muuttuu hauskaksi ja lämpöiseksi nuo yksinäiset ihmiset ovat levollisia ja luottavaisia, Olga nauraa, kun minä keksin sanoa jotain somaa koneesta. Minä huomaan, ettei kumpikaan heistä kysy mitä kone maksaa, vaikka se on myytävänä, se oli niin kokonaan heidän saantikykynsä ulkopuolella. Mutta huvittavaa oli nähdä sen työskentelevän!
Hänen kyllä pitäisi saada tuollainen kone, Olgan; sillä hän osasi sitä hyvin käytellä.
Äiti vastaa että hän saa odottaa, kunnes tulee ensin maailmalle ja joksikin aikaa palvelukseen.
Pitikö hänen palvelukseen?
Niin äiti ainakin toivoi että hän pääsisi. Hänellä oli kaksi muuta tytärtä, jotka palvelivat. He käyttivät itsensä hyvin, Jumalan kiitos. Olgan piti tavata heidät huomenna kirkolla.
Toisella seinällä riippuu pieni peili, jonka lasi on rikki, toiselle on naulattu muutamia pennikuvia, sotamiehiä hevosten selässä ja ruhtinaspareja paljoine komeuksineen. Kun yksi kuvista on vanha ja resuinen ja on esittävinään keisarinna Eugénietä, älyän minä ettei sitä ole äskettäin ostettu, ja kysyn mistä se on?
Ei muistanut. Niin, mies kai sen oli joskus saanut.
Näiltä seuduiltako?
Ihmettelen eikö lie saanut Hersätistä, jossa mies oli nuoruudessaan palvellut. Siitä oli ehkä kolmekymmentä vuotta.