Minulla on päässäni pikku tuuma ja sanon siksi:
Tuo kuva maksaa monta kruunua.
Kun vaimo luulee minun häntä pilkkanani pitävän, tarkastan minä kuvan ja selitän ehdottomasti ettei tämä ole mikään halpa taulu.
Vaimo ei ole ollenkaan tyhmä ja sanoo ainoastaan että vai niin, niinkö arvelin? Se oli riippunut siinä siitä asti, kun tupa oli rakennettu. Kuva oli muuten Olgan, hän oli sitä omakseen sanonut pienestä pitäen.
Minä tekeydyn salaperäiseksi ja viisaaksi ja kysyn päästäkseni perinpohjin asiaan:
Ja Hersät, missä se on?
Hersät oli naapuriseurakunnassa. Sinne oli kaksi peninkulmaa. Siellä asui nimismies…
Kahvi on valmis ja Olga ja minä levähdämme. Nyt puuttui vain hakoja. Minä pyydän nähdä sitä puseroa, jota hän aikoo hameen kanssa käyttää, ja silloin tulee ilmi ettei se olekaan mikään oikea pusero, vaan kudottu huivi. Mutta hän on saanut sisarensa hylkäämän takin ja tämä takki tulee päälle ja peittää kaikki tyyni.
Olga kasvaa niin kovasti näihin aikoihin, että on mieletöntä laittaa hänelle mitään oikeata puseroa, ennenkuin vuoden päästä, kuulen minä.
Olga istuu hakoja kiinni neulomassa ja se on pian tehty. Sitten hän on niin uninen, että hän on oikein nähtävä, jonka vuoksi minä teeskennellyn mahtipontisesti käsken hänen mennä nukkumaan. Vaimo katsoo olevansa pakotettu istumaan valveilla ja pitämään minulle seuraa, vaikka minä pyydän häntäkin menemään jälleen levolle.