Nyt saat oikein kiittää vierasta kaikesta avusta, sanoo äiti.
Olga tuleekin ja kiittää minua kädestä pitäen. Silloin minä otan ajasta vaarin ja kyyditsen hänet kamariin.
Menkää nyt tekin, sanon minä äidille. En minä kumminkaan enää juttele kanssanne, olen väsynyt.
Nähdessään minun sijoittuvan takalle ja sovittavan säkkiäni pään alle pudistaa hän hymyillen päätänsä ja menee menojaan.
29.
Täällä on hyvä olla ja hauskaa, on aamu, aurinko paistaa sisään akkunasta ja Olgan ja äidin tukka on niin sileä, että on ilo katsoa.
Jälkeen aamiaisen, jossa minäkin olen osallisena, ja juotuamme hyvät kahvit päälle juhlistaa Olga itsensä pukeutumalla uuteen hameeseen, esiliinaan ja takkiin. Mikä ihmeellinen takki, siinä oli lastinkireunus ja lastinkinappeja kahdessa rivissä, vieläpä nauhakoristeita kauluksessa ja hihoissa; mutta pikku Olgasta ei ole sen täyttäjäksi. Ei millään muotoa. Hän näet on luiseva kuin nuori vasikka.
Emmekö yhteen hyrinään hiukan pienennä röijyä? kysyn minä. Kyllä me ehdimme.
Mutta äiti ja tytär katsahtavat toisiinsa, että tänään on sunnuntai, jolloin ei sovi käyttää neulaa eikä veistä. Minä hyvin ymmärrän mitä he miettivät, sillä minä ajattelin samoin lapsena, ja koetan auttaa itseäni olemalla hiukan vapaa-ajattelija: on eri asia, kun on kone joka neuloo, se on sama kuin jos viattomat vaunut vierisivät pitkin tietä pyhäisenä päivänä.
Mutta ei, he eivät ymmärrä sitä. Muuten oli röijyssä vain kasvun varaa, parin vuoden kuluttua se sopii.