Minä mietin mitä voisin pistää Olgan käteen hänen lähtiessään ja annan hänelle vain kruununrahan. Hän kiittää kädestä pitäen, näyttää killinkiä äidille ja kuiskaa aivan säteilevin silmin että hän antaa sen sisarille kirkolla. Ja äiti sanoo melkein yhtä liikutettuna että niin, sen hän ehkä voi tehdä.
Olga lähtee kirkkoon avarassa röijyssään, hän mennä vaapottaa mäkeä alas varpaat sisäänpäin ja ulospäin miten milloinkin sattuu. Jumalani, kuinka hän oli soma ja hauska…
Oliko Hersät isokin talo?
Iso.
Minä istun hetken unisia silmiäni räpytellen ja olen etymologi: Hersät, se voi merkitä samaa kuin herraskartano. Tai oli joku herttua siellä hallinnut. Ja herttuan tytär on kihlakunnan muhkein neito ja itse jaarli tulee pyytämään hänen kättänsä. Vuoden kuluttua hänelle syntyy poika, joka pääsee kuninkaaksi…
Sanalla sanoen, minä aijon lähteä Hersätiin. Saattoi olla samantekevää minne menin, siksi aijoin sinne. Ehkä voin saada työtä nimismieheltä, ehkäpä sattui jotain osalleni, joka tapauksessa oli siellä vieraita ihmisiä. Ja kun minä täten päätin lähteä Hersätiin, niin oli minulla päämäärä.
Kun olen unelias ja tyhmä liian vähän nukkumisen takia, saan vaimolta luvan mennä hänen sänkyynsä. Korea sininen ristihämähäkki vaeltaa hitaasti seinää ylös ja minä makaan seuraten sitä silmin, kunnes nukahdan.
Nukun pari tuntia ja herään äkkiä, levähtäneenä ja reippaana. Vaimo keittää päivällisruokaa. Minä kokoon säkkini, maksan vaimolle oleskelustani ja sanon lopuksi, että mielelläni vaihtaisin Olgan kanssa kuvaa ja ompelukonetta.
Vaimo ei taaskaan usko minua.
Samahan se olisi, sanon minä, jos hän on tyytyväinen, niin olen minäkin. Kuvalla on arvonsa, minä tiedän mitä sillä teen.