Tulin kotiin, jätin postin ja menin metsään. Uneksin koko ajan ja toverini lienee pitänyt minua käsittämättömänä miehenä nähdessään minun kerta kerran perästä lukevan jotain kirjettä ja taas pistävän sen piiloon rahojeni joukkoon.
Kuinka hän oli näppärä, kun keksi missä olen! Hän kai oli pitänyt kuorta valoa vasten ja lukenut postimerkkien läpi nimismiehen nimen, sitten hän oli hetkiseksi kallistanut somaa päätänsä, räpyttänyt silmiänsä ja miettinyt: hän on nyt työssä Hersätin nimismiehellä…
Kun taas olimme kotona illalla, tuli nimismies luoksemme ulos, puheli yhtä ja toista ja sanoi:
Sanoitteko olleenne työssä kapteeni Falkenbergin luona Övrebössä?
Sanoin.
Hän näkyy keksineen koneen.
Koneen?
Metsäsahan. Se on lehdessä.
Minä säpsähdän. Eihän vain liene minun metsäsahaani keksinyt?
Siinä lienee virhe, sanon minä, sillä ei kapteeni ole sahaa keksinyt.