Tulin sattumalta katsahtaneeksi häneen; hän katseli minua syrjäkarein. Ai! Ja liha ja veri tekivät minut tyhmäksi, kuulin hänen sanovan:
Oletko hullu! Ei mutta hyvä — ovi —
Sitten kuulin nimeäni kuiskattavan muutamia kertoja…
Sahasin reikää ulkona eteisessä ja panin kaikki järjestykseen, rouva oli koko ajan luona. Hän halusi kovin mielellään puhua, selittää, ja hän nauroi ja itki yhtä haavaa.
Minä sanoin:
Sitä kuvaa, joka riippuu sänkynne yläpuolella, emmekö siirrä sitäkin.
Sinäpä sen sanoit, vastasi rouva.
Ja taas mentiin sisään.
11.
Niinpä oli koko johto valmis ja hanat kiinni; vesi ryöppysi astiaan kovaa vauhtia. Grindhusen oli lainannut toisesta paikasta välttämättömimmät kojeet, niin että voimme muurata tukkoon joitakin reikiä siellä ja täällä, ja kun ne pari päivää myöhemmin olimme täyttäneet johto-ojanteenkin, oli työmme pappilassa loppunut. Pappi oli meihin tyytyväinen, hän tarjoutui naulaamaan punaiseen paaluun ilmoituksen siitä, että me olimme mestareita vesijohtoja asettamaan, mutta kun jo oli niin syksyistä että saattoi routia milloin hyvänsä, ei siitä ollut meille mitään hyötyä. Me pyysimme häntä sen sijaan muistamaan meitä keväällä.