Falkenberg oli laskenut oikein, naapuritalossa ei tahdottu olla huonompia, piano oli viritettävä. Talon tytär oli jossain käymässä, mutta työ oli suoritettava hänen poissa ollessaan pieneksi yllätykseksi hänelle. Hän oli kovin usein valittanut pianon olevan epävireessä niin että sillä oli mahdoton soittaa.
Nyt sain minä taas jäädä yksikseni, Falkenberg oli sisällä. Kun tuli pimeä, sai hän valoa ja viritteli edelleen. Illallisensa hän söi sisällä, sen jälkeen tuli hän ulos ja tahtoi piippuansa.
Mikä piippu?
Pöllö. Nyrkki!
Minä luovutin hiukan vastahakoisesti taiteellisen piippuni, se oli juuri tullut valmiiksi, siinä oli kynsi ja kultarengas ja pitkä putkivarsi.
Älä anna kynnen liiaksi lämmitä, kuiskasin minä, se voi ehkä vääntyä.
Falkenberg sytytti piipun, komeili sillä ja meni sisään. Mutta hyvää huolta hän piti minustakin ja tahtoi minulle kyökkiin ruokaa ja kahvia.
Minä löysin makuupaikan ladosta.
Yöllä minä heräsin siihen että Falkenberg seisoi keskellä ladon lattiaa ja kutsui minua nimeltä. Oli täysi kuu ja kirkas sää, minä näin toverini kasvot.
Mikä nyt on?