Mietimme voisimmeko hiukan väärentää todistuksia; mutta parempi kai oli kirjoittaa aivan uusi. Se voi silloin koskea pianonvirittäjää Jumalan armosta ja kuulua nimelle Leopold Larsin asemesta. Meillä oli vapaat kädet.
Voitko ottaa kirjoittaaksesi todistuksen? kysyi hän.
Kyllä minä sen voin.
Mutta nyt alkoi minun voimallinen mielikuvitus-parkani teiskaroida ja pilasi koko asian. Pianonvirittäjä ei ollut mikään, minä tahdoin tehdä hänestä mekaanikon, neron joka oli ratkaissut vaikeita tehtäviä, hänellä oli tehdas —
Tehtailija ei tarvitse todistuksia, keskeytti Falkenberg eikä halunnut enää kuulla minua. Ei, ei siitä tainnut tullakaan yhtään mitään.
Tyytymättömin mielin ja alakuloisina kuljimme eteenpäin ja tulimme paalun luo.
Etkö sinä menekään sisään? kysyin minä.
Mene sinä, vastasi Falkenberg kiukkuisesti. Tässä on vaateriepusi.
Mutta kun olimme ehtineet tolpan ohi, hiljensi Falkenberg kumminkin kulkuansa ja mutisi:
Vihaksi pistävää sekin on, ellei siitä tule mitään. Niin hyvä lypsypaikka.