Metsäsahain nykyään ollessa sellaisia kuin ovat täytyy miesten maata kyljellään maassa ja painaa sivulle. Tästä syystä ei tule suuriakaan päivätöitä tehdyksi ja jää metsään paljon rumia kantoja. Koneellisen välityslaitoksen avulla, jonka sopisi kiinnittää puun juureen, voisi mahdollisesti vetää sahaa tavalliseen sahuutapaan, mutta sillä seurauksella että terä leikkaisi vaakasuoraan.
Aloin piirtää sellaisen koneen osia. Eniten päänvaivaa antoi minulle se pieni paine, jonka sahanterä tarvitsi. Se voitaisiin saada aikaan painevieterillä, jonka voisi vetää kuten kellon, ehkä myöskin painon avulla. Paino olisi paras käytellä, mutta se olisi aina sama, ja saha painuessaan syvemmälle kulkee laiskemmin eikä tarvitse samaa painoa. Teräsvieteri sitävastoin herpoontuisi samassa määrin kuin rako syvenisi ja painaisi aina kohtuullisesti. Minä päätin ottaa vieterin. Annahan olla, sinä saat laitoksen valmiiksi! mietin minä. Ja siitä piti tulla elämäni suurin kunnia.
Yksi päivä kului toisen tapaisena, me kaasimme 9-tuumaisia, oksimme ja katkoimme. Elanto oli runsas ja hyvä, me kannoimme mukanamme metsään kuivaa ruokaa ja kahvia ja saimme lämmintä tullessamme kotiin iltasin. Sitten me peseydyimme ja siistimme itsemme esiintyäksemme hienommin kuin rengit ja istuimme kyökissä, missä oli iso palava lamppu ja kolme piikaa. Falkenbergista tuli Emman riiari.
Ja silloin tällöin kuulemme salin pianosta tulvahtavan sointuaallon, silloin tällöin tuli meidän luoksemme rouvakin tyttömäisine kasvoineen ja siunatun ystävällisenä. Kuinka metsässä on tänään mennyt? saattoi hän sanoa; näittekö karhua? Mutta eräänä iltana kiitti hän Falkenbergiä hyvästä flyygelinvirittämisestä. Mitä — todellako? Falkenbergin ilmanpuremat kasvot kaunistuivat ilosta, ja minä tunsin kerrassaan ylpeyttä hänen puolestaan hänen vaatimattomasti vastatessaan: Niin tuntui minusta itsestänikin että se hiukan parani.
Joko oli harjoitus tehnyt hänet kätevämmäksi virittämään tai oli rouva kiitollinen siitä, ettei hän ollut flyygeliä tärvellyt.
Falkenberg pukeutui joka ilta minun kaupunkivaatteisiini. Ei mitenkään olisi käynyt päinsä minun nyt ottaa ne takaisin ja itse ruveta niitä käyttämään; jokainoa olisi luullut, että minä vain ne lainasin toveriltani.
Saat pitää vaatteet, jos minä saan Emman, sanoin minä leikillä.
No, ota Emma, vastasi Falkenberg.
Minulle kirkastui että Falkenbergin ja hänen tyttönsä välit olivat käyneet kylmemmiksi. Jaa, Falkenberg oli rakastunut niinkuin minäkin. Mitä poikanaskaleita me olimmekaan!
Luuletko hänen tulevan luoksemme tänäkin iltana? voi Falkenberg kysyä metsässä.