Etkö muista mitä olet vaatteista antanut? Sitten hän tulee totiseksi, pudistaa päätään ja sanoo: niin, et taida tietää. Sellaista se on, kun on varoja.
Vanha Gunhild tulee tuvasta ja kun hän huomaa, että me kulutamme ajan jutellen täällä hakkuupölkyn ääressä, määrää hän Grindhusenin alottamaan maalauksen.
Vai niin, sinusta on nyt tullut maalari, sanon minä.
Grindhusen ei vastaa ja minä älyän sanoneeni jotain hullua ihmisten kuullen.
3.
Hän paikkaa ja maalaa pari tuntia ja mökki pahanen seisoo tuota pikaa somana ja punaisena saaren pohjoisrannalla. Päivällislevon aikana minä menen Grindhusenin luo naukku mukanani, me asetumme istumaan ja juttelemme ja tupakoimme.
Maalari? En minä pahoin maalari ole, sanoo hän. Mutta kun joku kysyy osaanko maalata tuvan seinän, niin minä osaan sen. Ja jos joku kysyy osaanko sitä tai tätä, niin osaan niitäkin. Sinullapa oli erittäin hyvää viinaa.
Hänen vaimonsa ja kaksi lastansa asuivat peninkulman päässä, hän kävi kotona joka lauvantai; kaksi tytärtä oli täysi-ikäistä, toinen naimisissa, Grindhusen jo appiukko. Kun hän saisi Gunhildin tuvan pariin kertaan maalatuksi, pitäisi hänen pappilaan kaivoa kaivamaan; aina sitä jotain työtä löytyi seudussa siellä ja täällä. Ja roudan tultua ja talven aljettua ajatteli hän joko lähteä metsiin tukkitöihin tai makailla ja latailla itseänsä jonkun aikaa, kunnes yhtä tai toista tointa ilmestyisi. Ei hänen perheensä nyt ollut suurimmillaan ja neuvo kai löytyisi huomenna samoin kuin tänäänkin.
Jos totisesti minussa nyt olisi siihen miestä, niin minä ostaisin joitakin muurauskojeita, sanoi Grindhusen.
Oletko sinä muurarikin?