En minä juuri muurarikaan ole. Mutta kun kaivo saadaan kaivetuksi, täytyy se muuratakin, se on selvää…
Minä käydä kuhnailen saaren poikki kuten tavallista ja ajattelen yhtä ja toistakin. Rauhaa, rauhaa, taivaanhyvää rauhaa haastaa minulle vaijeten jokainen metsän puu. Kas nyt ei ole enää paljon pikkulintuja, vain joitakin variksia, jotka äänettöminä lentävät paikasta toiseen ja istuutuvat. Ja pihlajanmarjatertut putoavat painavina alas ja hautautuvat sammaleeseen.
Hän on ehkä oikeassa, Grindhusen, neuvo löytynee kaikkeen huomenna kuten tänäänkin. Nyt en minä ole lukenut sanomalehtiä kahteen viikkoon ja elän kumminkin, minä viihdyn, sisäinen rauhani edistyy isoin askelin, minä laulan, nostelen olkapäitäni, seison paljain päin ja katselen iltasin tähtitaivasta.
Viimeisinä kahdeksanatoista vuotena minä olen istunut kahvilassa ja antanut tarjoilijalle kahvelin takaisin, kun se ei ollut puhdas, täällä Gunhildin luona en minä ensinkään anna kahvelia takaisin? Näitkö Grindhusenia, puhelin minä itsekseni? Kun hän sytytti piippuansa, käyttihän tulitikkua äärimmilleen, eikä kumminkaan polttanut karaistuja sormiaan. Minä havaitsin että hänen kädellään käveli kärpänen, mutta hän antoi sen kävellä, ehkei hän tuntenut sitä. Sellaisen pitää miehen olla kärpäsiä vastaan…
Illalla ottaa Grindhusen veneen ja soutaa pois. Minä harhailen ympäri rantaa, hyräilen hiukan, heitän kiviä selälle ja vedän maalle vesiajopuita. Tähdet paistavat ja kuu. Parin tunnin kuluttua palaa Grindhusen mukanaan veneessä hyvä joukko muurauskojeita. Ne hän on käynyt varastamassa, mietin minä. Me otamme kumpikin kantamuksen olallemme ja piilotamme ne metsään.
Sitten on yö ja me menemme kumpikin sijallemme.
Seuraavana iltapäivänä on tupa valmiiksi maalattu; mutta saadakseen täyden päivän suostuu Grindhusen hakkaamaan puita lopun aikaa kello kuuteen asti. Minä otan Gunhildin veneen ja soudan ongelle, jotten olisi saapuvilla Grindhusenin lähtiessä. Minä en saa yhtään kalaa, värisen vain ja katson usein kelloa. Nyt hän kai on poissa, mietin minä ja soudan kotiin seitsemän tienoissa. Grindhusen on ehtinyt mantereelle ja huutaa sieltä minulle hyvästi.
Lämmin virta kulki läpitseni, tuntui kuin minua olisi kutsunut nuoruus, Skreja, ihmisijän takaa.
Minä soudan hänen luokseen ja sanon:
Saatko sinä yksin sen kaivon kaivetuksi?