Jaha, no niin, vastasi hän. Se oli vaimoni, joka luuli… Sopivatko ne teille?
Kyllä ne sopivat.
Sepä hyvä. Niin se oli vaimoni joka… No, tässä nyt ovat pyörät. Ja tässä työkalut. Hyvää yötä.
He olivat varmaan molemmat yhtä halukkaat hyvään työhön. Ja tehtyään syyttivät toisiaan. Taisipa siis tämä olla se avioliitto, josta uneksijat ovat unelmoineet täällä maan päällä…
19.
Metsä on käynyt paljaaksi ja linnunlaulu mykistynyt, varikset vain viiden tienoissa rääkyvät ilmoille huutonsa ja leviävät pitkin peltoja. Me näemme niitä, Falkenberg ja minä, mennessämme metsään, poikanen joka ei vielä ole oppinut pelkäämään maailmaa hypähtelee jalkaimme edessä polulla.
Sitten kohtaamme me sirkun, metsävarpusen. Se on jo käväissyt metsässä ja palaa nyt takaisin ihmisten luo, joitten joukossa se mielellään on ja jotka se tahtoo oppia tuntemaan joka puolelta. Pieni soma sirkku! Oikeastaan se kai on muuttolintu, mutta sen vanhemmat ovat sille opettaneet että käy päinsä viettää talvi Pohjolassakin; nyt se tahtoi opettaa lapsilleen, että talvea sopii olla vain Pohjolassa. Mutta muuttajaverta siinä vielä on, se pysyy vaeltajana. Jonakin päivänä se kokoo kaikki omaisensa ja kulkee monen seurakunnan läpi aivan toisten ihmisten luo, joihin se myöskin haluaa tutustua — silloin on haapalehto sirkuista tyhjä. Ja saattaa kulua kokonainen viikko, ennenkuin uusi parvi tätä lentävää elämää taas pysähtyy haapalehtoon… Jumalani, kuinka monasti olenkaan käynyt ja katsellut sirkkua ja ollut siitä huvitettu!
Falkenberg sanoo eräänä päivänä, että hän on kohentunut entiselleen. Hän aikoo koota tänä talvena jonkun sata kruunua hirrenhakkuulla ja pianonvirityksellä ja lepyttää Emman. Minunkin pitäisi herjetä huokailemasta ensimäisen luokan naishenkilöitä ja palata vertaisteni pariin, sanoi hän.
Hän oli oikeassa.
Lauvantai-iltana lopetimme hiukan tavallista aikaisemmin päästäksemme kauppiaassa käymään. Me tarvitsimme paitoja, tupakkaa ja viiniä.