Eräänä iltana tuli taloon vieraita, ja kun Pekka yhä oli kipeä ja toinen renki vain poikanen, menin minä ottamaan vastaan hevosia. Vaunuista astui naisihminen. Kapteenin väki on kai kotona? kysyi hän. Vaunujen kolistessa ilmestyi ikkunoihin kasvoja, lamppuja sytytettiin eteisessä ja huoneissa, rouva tuli ulos ja huusi: Oletko se sinä, Elisabeth? Kuinka minä olen sinua odottanut. Tervetuloa.
Se oli neiti Elisabeth pappilasta.
Onko hän täällä? kysyi hän hämmästyneenä.
Kuka?
Hän tarkoitti minua. Hän oli tuntenut minut…
Molemmat nuoret naiset tulivat seuraavana päivänä luoksemme metsään. Minä pelkäsin aluksi, että huhu eräästä ratsastuksesta vieraanpojan hevosilla olisi kulkenut pappilaan, mutta rauhoituin, kun en siitä mitään kuullut.
Vesijohto on hyvässä kunnossa, sanoi neiti Elisabeth.
Se oli hauskaa.
Vesijohto? kysyy rouva.
Hän on asettanut meille vesijohdon. Kyökkiin ja toiseen kerrokseen.
Me väännämme vain hanaa. Sellainen sinunkin pitäisi saada.