Hän ojentaa minulle sekä paperit että viritysavaimen.
Mutta kun minulla ei ole Falkenbergin hyvää korvaa, eivät nämä tavarat minua hyödytä, ja minä sanon että voin helpommin virittää talon kuin pianoa.
Silloin kajahuttaa Falkenberg naurun ja tuntee mielensä keventyneen, kun minä olen noin leikkisä loppuun asti…
Falkenberg on mennyt. Minulla on nyt aikaa laiskoitella ja minä paneudunkin vaatteet yllä sänkyyn, lepäilen ja ajattelen. No, työmmehän oli lopussa, me olisimme joka tapauksessa lähteneet, en minä voinut toivoa saavani täällä olla aina ja ijäisesti. Ainoa mikä oli kaikkien laskujemme ulkopuolella oli se että Falkenberg jäi. Olisinpa minä saanut hänen paikkansa, niin olisin tehnyt työtä kahden edestä! Enkö voisi lahjoa Falkenbergiä väistymään? Kun kaikki julki puhutaan, enkö ollut mielestäni huomannut kapteenissa jonkunmoista harmiakin sen johdosta, että tuo työmies liikkui talossa hänen omalla nimellään? Minä olin kai sitten erehtynyt.
Minä mietin yhä. Olinhan minä toki, mikäli itse ymmärsin, ollut hyvä työmies enkä ollut koskaan varastanut hetkeäkään kapteenin ajasta keksintöni valmisteluun…
Minä nukahdan taas ja herään siihen, että portaissa astutaan.
Ennenkuin pääsin kunnolla sängystä, oli kapteeni ovella.
Ei, maatkaa vain, sanoi hän ystävällisesti ja aikoi kääntyä takaisin. No, kun nyt kerran olen teidät herättänyt, niin voisimme ehkä tehdä laskut.
Kiitos vain. Kuten kapteeni tahtoo.
Kuulkaapas, sekä toverinne että minä arvelimme että te rupeaisitte pappilaan, ja siinä tapauksessa… Nyt ovat hyvät ilmatkin lopussa, niin ettei metsässäkään sovi enää tehdä työtä; muuten ei siellä ole enää puitakaan. Mitä minun piti sanoa: minä olen sopinut toverinne kanssa, en tiedä…?
Minä tyydyn tietysti samaan palkkaan.